Joka kuukauden toinen sunnuntai 11.9., 9.10., 13.11. ja 11.12. Juhlavuoden patikoiden teemana on "Kotikulmilta lähiluontoon".
Retkelle lähdetään klo 12, lähtöpaikat vaihtelevat. Julkaisemme reittikuvauksen tällä sivulla viimeistään viikkoa ennen retkipäivää.
Joulukuun patikkaretki 11.12. Kalasatamasta Kulosaareen
Lähtö: klo 12 Kalasatamankadun ja Työpajankadun risteys (Kalasataman terveys- ja hyvinvointikeskuksen vieressä) - älä turhaan seikkaile Redissä, tapaamme katutasossa ulkona!
Reitti: Katsastamme ensin Kalasataman aluetta, sitten suuntaamme Isoisänsillan kautta Mustikkamaalle. Ensimmäinen taukopaikkamme on Korkeasaaren sillan kupeessa oleva kahvila Bistro Bron.
Mustikkamaan maisemien jälkeen kierrämme Kulosaarta. Siellä pidämme tauon Metsäpuutarhassa; ota oma istuinalusta mukaan. Lopuksi poikkeamme vielä Leposaareen, Kulosaaren hautausmaalle. Retki päättyy Kulosaaren metroasemalle.
Varusteet sään mukaan ja eväät Metsäpuutarhan pysähdykselle, matkaa kertyy noin 8,5 km. Ohjaajana Marja.
Menneet retket
Marraskuun patikkaretki isänpäivänä 13.11. Pukinmäestä Oulunkylään
Lähtö: Pukinmäen asemalta eteläisen uloskäynnin luota klo 12.
Reitti: Ensin katsellaan 60-vuotisjuhlia viettävän Pihlajamäen nähtävyyksiä, sitten jatkamme naapurilähiöön Pihlajistoon ja sieltä Savelan kuntoportaiden kautta uudelle Tulvaniityn sillalle. Veräjämäen pikkukatujen kautta suuntaamme Oulunkylän asemalle, johon retki päättyy. Matkaa on noin 10 km. Ohjaajana Marja.
Lokakuun patikkaretki 9.10. Sipoonkorvessa Vantaalla
Lähtö: Tikkurilan matkakeskuksesta klo 11.25 lähtevällä bussilla 736. Sillä matkaamme HSL:n C-vyöhykkeellä Kalkkiuunintien pysäkille (V9810) noin 20 minuuttia. Sen jälkeen lähdemme patikoimaan Sipoonkorpeen.
Reitti: Kalkinpolttajanpolkua pitkin kävelemme Bisan majan kautta Bisajärvelle ja sieltä uuden Sudentassun sillan yli Kuusijärvelle. Matkaa kertyy noin 9 km. Ohjaajana Marja.
Korpimaisemissa tarvitset tukevat kengät ja reilut eväät, kävelysauvoista on myös apua. Retken päätteeksi Kuusijärvellä on käytettävissä ravintolan palvelut, sauna- ja uintimahdollisuus. Helsingin suuntaan pääsee takaisin bussilla 731.
Syyskuun patikka Martinlaaksosta Kannelmäkeen 11.9.
Lähtö klo 12 Kukinpolulta Martinlaakson aseman viereisen bussiterminaalin ja liikerakennuksen edestä. Jos tulet junalla, poistu asemalta Louhelan ja Myyrmäen suuntaan.
Reitti: Retki seurailee Mätäjoen rantoja Martinlaakson, Louhelan ja Kaarelan kautta Kannelmäkeen. Evästauko Myyrmäen urheilutalolla, jossa myös kahvila. Reitin pituus noin 10 km. Mukaan varusteet sään mukaan ja eväät niin halutessasi. Reitti kulkee pääosin ulkoiluteitä pitkin, joten lenkkareilla pärjää hyvin. Ohjaajana Kirsi.
Patikkaretki on jäsenetu
Vapaa pääsy F&S-jäsenkortilla (20 euroa/kalenterivuosi) tai kertamaksu 12 euroa. Jos et ole vielä jäsen, niin voit liittyä verkkokaupassamme. Jäsenenä olet oikeutettu moniin etuihin!
Retkelle mahtuu mukaan 40 henkilöä. Varaa paikkasi ennakkoon varausjärjestelmästä.
Patikkaretket ovat maksuttomia myös Helsingin Ladun jäsenille.