Järkkäreillä on seurassamme tärkeä työkenttä. Ilman heitä toiminta takkuilisi. Mikä on pitänyt Liisa Noposen järkkärihommissa yhtäjaksoisesti 28 vuotta ja mikä innosti Eeva Urrion 2,5 vuotta sitten tarttumaan haasteeseen?
25 elokuuta 2020
Kesäisenä iltana vuonna 1992 Liisa käveli lasten kanssa Kaivarissa ja törmäsi jumppaporukkaan. Naapuri tiesi kertoa, että joukkoon voi mennä mukaan eikä maksa mitään. Pienten lasten ja työkiireitten vuoksi Liisa oli joutunut luopumaan palloiluharrastuksestaan ja etsi nyt uutta liikuntamuotoa. Vetävä musiikki ja se, että ohjaaja oli ympärillä jumppaavien keskellä, koukutti ja veti mukaansa. Syksyllä hän siirtyi muiden mukana jumppaamaan sisätiloihin. Siellä Liisa tutustui muihin liikkujiin, sai uusia ystäviä ja ennen kaikkea hengähdystauon työkiireiden keskellä. Häntä innosti seuran toiminnassa vapaaehtoisuus ja siitä pursuava liikunnan ilo.
Jo seuraavana vuonna Liisasta tuli järkkäri. Vapaaehtoisten toimijoiden joukko oli kuin pieni perhe. Ohjaajien ja järkkäreiden yhteiset tapaamiset lisäsivät yhteenkuuluvuuden tunnetta. Liisa muistelee lämmöllä silloisia jumppapaikkoja Norsenia ja Yrjönkatua. Jäsenmäärä alkoi kasvaa. Kampissa saattoi kerralla olla 100 jumppaajaa ja Kaivarissa jopa 600. Parhaimmillaan seurassa oli yli 2000 jäsentä.
Kaivarissa oli joskus mukana myös polttariporukoita ja juhlittava sai halutessaan ohjata yhden musiikkipätkän jumpan. Ja kaikilla oli hauskaa. Alkuaikoina järkkärivuorot jaettiin huutoäänestyksellä esimerkiksi yhteisen saunaillan aikana. Järkkärit myös myivät jumppaoikeiksia saleilla ja jumpan lopussa kertoivat mitä kaikkea mukavaa seura tarjoaa lähipäivien aikana. Liisa muistelee myös aikaa, jolloin järkkärit koulutettiin apuohjaajiksi siltä varalta, että jos varsinainen ohjaaja myöhästyy tunnilta tai on jostakin syystä estynyt. Silloin järjestettiin nykyistä useammin yhteisiä koulutusmatkoja Ruotsiin ohjaajien lisäksi myös järkkäreille. Nyt seurayhteydet ovat suuntautuneet Luxemburgiin, Belgiaan ja Pariisiin.
Liisan toimintavuosien aikana liikunnan ilo, hyvä seurahenki ja värikäs jumppaporukka ovat pysyneet samanlaisina. Uudet ohjaajat ja järkkärit tuovat seuraan vauhtia vanhojen suosikkien rinnalle.
Seuravuosiensa aikana hän on ollut järkkäritoimikunnassa jopa sen vetäjänä, aikataulutoimikunnassa ja myös seuran hallituksessa pari vuotta.
Liisa toivoo, että perusjumppa säilyisi seuran ohjelmassa ja raskaiden musiikkilaitteiden tilalle löytyisi kevyempiä laitteita. Jumppaajien on helppo esittää toiveita seuran toimintaan järkkäreille ja me välitämme niitä eteenpäin hallitukselle. Seurassamme ovat sosiaalisuus ja hyvä henki aina olleet tärkeitä. Siksi seuratoiminta on Liisalle nykyään elämäntapa, ei harrastus.
Eeva on aina tykännyt ryhmäliikunnasta. Nuorempana niihin kuuluivat step aerobic ja lihasvoimatunnit. Nuoruudessaan Eeva harrasti monta vuotta flamencoa.
Pari vuotta sitten Eevan työkaveri, meidän ohjaajamme Maria Huttunen, houkutteli hänet kokeilemaan Friskis-jumppaa. Siitä alkoi Eevan ura seurassamme. Järkkäriksi hän innostui muutaman kuukauden jumpattuaan. Koulutuksen jälkeen hän on hoitanut järkkärin hommia Ruoholahden salilla. Eeva on tutustunut lähes koko jumppatarjontaamme Voimarinkiä ja Power hour -liikuntaa lukuun ottamatta. Jooga ja Tanssi koukuttavat eniten. Hän on ennättänyt käydä myös Introjuoksukurssin, joka palautti vuosikausien takaisen innostuksen juoksemiseen.
Seuraavaksi Eeva viehättyi ajatuksesta päästä ohjaamaan jumppia. Viime keväänä hän läpäisi jumppatestin ja oli valmis lähtemään Ruotsiin koulutettavaksi. Mutta korona siirsi aikeet ja koulutus toteutuu vasta alkusyksystä 2021.
Eeva kehuu seuramme yhteisöllisyyttä. Jumppaajat ja seurassa toimivat ohjaajat ja järkkärit ovat kuin yhtä suurta perhettä. Joukkoon on helppo tulla mukaan ja innostua hakemaan monipuolisesta liikuntatarjonnasta omat lempparinsa. Huikeaa on myös se, että kaikki seurassa toimivat ovat vapaaehtoisia, rakastavat liikuntaa ja haluavat jakaa tunteen kaikkien kanssa.
Teksti: Seija Laurimaa
Kuvat: Maria Huttunen