Friskiksen tuntivalikoima on monipuolistunut paljon viime vuosina. Klassikkotuntien rinnalle on tullut uusia lajeja rauhallisesta kehonhuollosta räjähtävän iloiseen tanssiin! Ohjaajamme Helmi päätti, että testaa nyt mahdollisimman monta erilaista Friskis-tuntia. Tästä alkaa "Helmin testissä" -juttusarjamme.
27 helmikuuta 2023
Olen ollut friskisläinen yli kymmenen vuotta. Häpeäkseni minun on tunnustettava, että kokeilematta on todella monta Friskiksen tuntia! Nyt asia on korjattava.
Aloitin syksyllä Niinan Tanssilla. Minulla kävi tuuri, sillä ennen tuntia sattui olemaan tanssityöpaja. Pääsin harjoittelemaan muutamaa kappaletta etukäteen työpajassa. Silti jännitti, miten selviän varsinaisesta Tanssista!
Tunti alkoi lämmittelevillä tanssibiiseillä. Itse tanssin paljain jaloin, mutta jotkut käyttivät kenkiä. Tämä on kuulemma aivan makuasia. Niina luotsasi tanssijajoukon monien eri tanssi- ja musiikkityylien läpi. Oli räppiä ja latinomeininkiä ja kaikkea siltä väliltä. Tunnelma oli katossa, ja Niinan ohjaamista seuratessani tunsin tanssivani vähintään yhtä näyttävästi kuin hän! Lopussa jäähdyteltiin.
Tunti hujahti nopeasti. Pysyin menossa mukana, vaikka en täydellisesti kaikkea osannutkaan. Onneksi Friskiksessä ei tarvitse! Suihku kelpasi tanssimisen jälkeen. Keho oli tehnyt töitä, mutta niin myös pää. Tuntui, kuin olisin ratkonut tuntikaupalla visaisia matemaattisia tehtäviä! Niin keskittyneesti olin tuijottanut Niinan jalkoja ja muistellut, mitä seuraavaksi tehtiinkään. Tanssi osoittautui siis loistavaksi keinoksi unohtaa kaikki arkiset asiat ja tekemättömät kotityöt. Niitä ei ehdi eikä halua ajatella, kun tanssifiilis vie mennessään!
Niinan Tanssin jälkeen suuntasin Inkan Tanssi explodeen. Olin kuullut kokemuksia Tanssi explodessa käyneiltä. Tuntia on kuvailtu muun muassa tanssilliseksi jumpaksi ja jumppamaiseksi tanssiksi. Jumppafanaatikkona odotukseni olivat siis korkealla!
Tunti alkoi lämmittelevillä kappaleilla ja vähitellen päästiin vauhdikkaampiin tunnelmiin. Kuten Niinan Tanssissa, myös Tanssi explodessa liikuttiin eri musiikkilajien tahdissa ja kokeiltiin siten monia erilaisia tanssityylejä. Koreografiat olivat hieman simppelimpiä kuin Niinan Tanssissa, mutta fiilis ei todellakaan ollut yhtään heikompi!
Olin myös iloisesti yllättynyt lyhyistä lihaskunto-osuuksista lattialla. Ne toivat lisää vaihtelua tuntiin, ja varsinkin jumppaan tottuneesta ne tuntuivat mukavan kotoisilta. Jumppa-alustaa liikkeissä ei kuitenkaan tarvittu, joten lihaskunnosta päästiin vikkelästi takaisin tanssin.
Tanssi explode on niin sanottu konseptitunti: musiikit ja liikkeet tulevat kattojärjestöstämme Ruotsista. Olen kuullut, että sama ohjelma ei kuitenkaan tunnu samalta, jos ohjaaja on eri. Tanssi explodea on ohjannut meillä myös Katja, joka nykyään ohjaa Tanssia. Täytyy päästä pian testaamaan myös se!
Friskiksen joogaan tuli alkuvuodesta uusia ulottuvuuksia, kun saimme tuntivalikoimaamme Yinjoogan. Minunkin oli siis aika lähteä testaamaan tätä uutuutta. Etukäteen olin kuullut, että tunnille on syytä pukeutua lämpimästi ja mukavasti. Villasukat siis jalkaan ja pehmoinen pusero päälle!
Ennen tuntia valoja sammuteltiin. Jo hämärä tunnelma rentoutti. Ohjaaja Maria kertoi, että 75 minuutin tunnilla olisi vain viisi asentoa. Jokaisessa asennossa oltaisiin kolmesta viiteen minuuttia. Huh huh, ajattelin. Mahtaako aika tulla pitkäksi?
Ennen näitä viittä liikettä lämmiteltiin lattialla istuen. Lämmittely oli pehmeää ja lempeää, ei mitään rankkaa tai hikoiluttavaa. Sitten koitti ensimmäisen varsinaisen asennon vuoro. Siihen asettauduttiin rauhallisesti ja kehoa tunnustellen. Ennen kuin huomasinkaan, olikin jo seuraavan vuoro. Viiden eri asennon kautta käytiin rauhallisesti läpi kehon eri osia. Joissakin liikkeissä käytettiin hyväksi joogablokkeja ja vilttejä. Niitä saa lainata salilta tunnin ajaksi, ja Marian ohjauksessa niiden käyttäminen joogailuun oli helppoa.
75 minuuttia hujahti kuin siivillä. Aika ei siis todella tullut pitkäksi! Tunnin päätteeksi haaveilin jo kolmen tunnin Yinjoogasta – niin rauhallisen rentouttava kokemus tämä oli ollut. Yinjooga on Friskiksen Limited edition -tunti: se on valikoimassa rajoitetun ajan. Kannattaa siis testata ja ihastua ennen kuin on liian myöhäistä. Yinjooga sopii kaikille!
Teksti: Helmi Harju
Kuva: Aura Putkonen