Friskis&Svettis on monipuolinen ja innostava liikuntaseura, jonka aktiiviset jäsenet ovat tottuneet liikkumisen lisäksi tekemään paljon myös muuta mukavaa yhdessä. Säännölliseksi toimintatavaksi on kehittynyt esimerkiksi Hermannin salilla noin kerran kuukaudessa kokoontuva lukupiiri.
22 elokuuta 2020
Lukupiiri syntyi pitkän lenkin juoksijoiden keskuudessa v. 2008, kun jäsenemme Jukka Hämäläinen perusti antikvariaatin Hakaniemeen ja alkoi sitten kysellä kirjallisuuskeskusteluja lenkeillä käyviä juoksijoitamme mukaan lukupiiriin, joka kokoontuisi Hämähäkki-nimisessä antikvariaatissa.
Kauan ei Jukan tarvinnut houkutella, olimmehan jo aiemminkin tottuneet yhteisiin kulttuuririentoihin juoksun lisäksi. Vuosina 2008–2013 kokoonnuimme parikymmentä kertaa Hämähäkin tunnelmalliseen ja kiehtovia kirjoja pursuavaan kivijalkaliikkeeseen.
Aluksi ajattelimme lukea yhdessä hyllyihin unohtuneita klassikkoteoksia. Pian kuitenkin ehdottelimme kukin kiinnostavia kirjoja, joista olisi mukava kuulla toisten ajatuksia. Tasapuolisesti valinnat ovat olleetkin kirjallisuutta laidasta laitaan: elämäkertaa, fantasiaa, historiaa, huumoria, draamaa, runoutta, niin vakavaa kuin kevyempääkin.
Kun Jukka lopetti kirjakauppansa, ehdimme vielä kerran kokoontua Friskis&Svettiksen Mechelininkadun toimistolla ennen seuran muuttoa Arabiaan. Sitten lukupiiritoiminta jäi tauolle ja lukukokemuksia vaihdettiin vain satunnaisesti lenkeillä.
Lukupiirimme eräänlaista ”nimikkokirjailijaa”, Miika Nousiaista, voimme kiittää siitä, että tauko ei venähtänyt loputtomiin. Olimme lukeneet jo Hämähäkin aikoina Nousiaisen aiemmat teokset, ja hän oli ollut vieraanamme kertomassa Maaninkavaara-romaanistaan. Vadelmavenepakolaista olimme käyneet yhdessä katsomassa myös teatterissa.
Juurihoito-romaani oli ilmestynyt syksyllä 2016 ja siitäkin oli tehty draamaversio heti tuoreeltaan. Tässä oli syytä kerrakseen palata yhteen ruotimaan tarinaa, vaikka kirjailija ei tällä kertaa ehtinytkään seuraksemme.
Kokoonnuimme uuteen aloitukseen tammikuussa 2017 Kallion kirjaston pohjakerroksen dekkarikirjastossa. Suomi 100 -vuoden merkeissä ahkera kirjablogin pitäjä, jäsenemme Anneli Kajanto teki meille juoksijoille tutuksi YLEn Kirjojen Suomi -sivustoa. Siitä sitten virisi ajatus elvyttää lukupiiri uudelleen ja valita luettavat kirjat Friskiksen merkkivuosilta.
Kuinka ollakaan, vuoden 1978 (Friskiksen syntyvuosi Ruotsissa) kirjana tuolla listalla oli Juhani Peltosen Elmo, joka on myytti voittamattomasta urheilijasta. Se oli myös kirja, jolla aloitimme kokoontumiset Friskiksen salilla keväällä 2017 ja samalla kutsuimme kaikkia lukemisesta kiinnostuneita jäseniä mukaan.
Tänä syksynä lukupiirissä keskustellaan mm. sukupuolirooleista seuraavien teosten pohjalta.
Riina Katajavuori: Venla Männistö (v. 2014) - lauantaina 19.9. klo 16
Janet Wallach: Aavikon kuningatar (v. 1996, elämäkerta) - lauantaina 10.10. klo 16
Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia (v. 2008, novelleja) - lauantaina 14.11. klo 16
Mooses Mentula: Musta timantti (v. 2011, novelleja) - lauantaina 12.12. klo 16
Lukupiirillä on myös oma Facebook-ryhmä. Liity mukaan!
Olethan myös huomannut, että Hermannin salilla on kirjojen kierrätyshylly. Voit ottaa kirjan hyllystä lainaan tai omaksesi. Jos sinulla on kotona kirjoja, jotka vain keräävät pölyä, tuo mielellään kiertoon.
Helmikuun lukupiirissä keskusteltiin luonnosta ja vaelluksesta; vapaudesta ja yhteiskuntaluokkien rajoista; rakkaudesta tai sen kaipuusta Veikko Huovisen Siintävät vuoret -kirjan innoittamina.
Teksti ja ryhmäkuva: Marja Rikaniemi