Haagassa lähes koko elämänsä asuneella Camilla on liikunnallinen tausta. Nuoruusvuosiin kuului yleisurheilua ja teini-iästä alkaen käsipalloa, jota Cami pelasi lopulta mestaruussarjassa Dickenin joukkueessa. Meriitteihin kuuluu muun muassa Suomen mestaruus.
Myöhemmin kolmen lapsen, Antonian, Robinin ja Benjaminin, äidistä tuli poikien handis-innostuksen myötä joukkueenjohtaja. Fysioterapeutin ammatissaan Cami työskenteli vuosia vaikeavammaisten aikuisten parissa Folkhälsanilla, kunnes yhtenä aamuna elämä muuttui.
”Muistan vain janon, kylmyyden ja pimeän”
”Ystävänpäivänä 2022 vatsani tuli kipeäksi ja olo paheni niin, etten voinut kunnolla liikkua. Päivystykseen päästyäni en pystynyt enää edes puhumaan. Seuraavaksi minua jo kiidätettiin suoraan leikkaussaliin”, Cami muistelee.
Seuraavat kuusi viikkoa menivät pimennossa. ”En muista niistä juuri mitään. Olin teho-osastolla, letkuissa ja hengityskoneessa. Muistan vain janon, kylmyyden ja pimeän, vaikka hoitajien mukaan olin puhunut ja lauleskellut muun muassa Abban biisejä.”
Cami oli sairastunut vakavaan vatsahaavaan. ”Olin niin huonossa kunnossa, että omaiset kutsuttiin kiireesti paikalle hyvästelemään. Kun jossain vaiheessa sitten aloin heräillä osastolla, en ymmärtänyt yhtään, mitä oli tapahtunut tai mikä vuosi oli kyseessä. Ihmettelin vain, miksi omaiset tulivat sairaalaan maskit naamalla. Elettiin korona-aikaa.”
”Rollaattorilla liikkuminen vaati henkistä kanttia”
Vähitellen vointi alkoi hieman kohenemaan. ”Yhtenä päivänä fysioterapeutti tuli huoneeseeni ja sanoi, että nyt noustaan istumaan. Olin ihan ihmeissäni: kahdeksassa viikossa kaikki voimat olivat kadonneet ja lihakset surkastuneet. En pystynyt nostamaan edes päätäni”, Cami kertoo.
”Sairaalassa tapahtui sittemmin monenmoista, ja leikkauksia tehtiin kolme lisää. Kun tuli kotiinlähdön aika, olin aika kauhuissani. Vointi oli kotona huono ja kolmen viikon kuluttua palasin jälleen sairaalaan. Edessä oli kaksi leikkausta, joista toinen osoittautui myöhemmin turhaksi.”
Cami oli sairaalahoidossa yhteensä noin neljä ja puoli kuukautta. ”Ajattelin siellä, että on pakko tsempata ja kuntoutua. Alkuun kävelin pitkin sairaalakäytäviä. Sairaalasta päästyäni päätin, että kotiin en jää neljän seinän sisään. Opettelin kävelemään portaita ja vähitellen uskaltauduin itsekseni ulos rollaattorin kanssa. Se vaati henkistä kanttia – olinhan vasta 53-vuotias.”
”Olin onnessani, että pääsin taas liikkumaan”
Päivittäisillä rollaattorireissuilla elämään tuli yllättäen jotain ihan uutta. ”Kesällä 2022 menin Haagan toripäiville, jossa tutustuin Friskikseen. Jumppasin torilla mukana minkä pystyin ja samalla mietin, kehtaanko kysyä, saako jumppiin tulla rollaattorilla. Minut toivotettiin tervetulleeksi ja siitä lähtien olen käynyt lauantain jumpissa Haagan pelastusasemalla”, Cami kertoo hymyillen.
”Oli outo fiilis mennä ensimmäistä kertaa jumppasaliin rollaattorin kanssa. Ajattelin, että jos joku ihmettelee ja tulee kysymään, kerron tilanteestani. Vastaanotto oli aina kannustava ja ohjaajat iloisia. Olin onnessani, että pääsin taas liikkumaan. Löysin porukasta vanhoja tuttuja ja aloin tutustua uusiin ihmisiin.”
Alkuun Cami teki, mitä rollaattorin kanssa pystyi. Vähitellen koordinaatio ja lihaskunto kehittyivät, ja huhtikuussa 2023 rollaattori jäi kokonaan pois. ”Nyt jumppaaminen sujuu varsin hyvin ja uskallan jo vähän juosta salia ympärikin”, hän iloitsee.
”Olen kuin lapsi karkkikaupassa”
Jumpan ohella Cami kasvattaa lihaskuntoa pari kertaa viikossa kuntosalilla ja käy kerran viikossa fysioterapiassa. Viime kesänä hän käveli kolmen viikon ajan Hangossa rantoja pitkin joka aamu seitsemän kilometrin lenkin. Tammisaaren mökillä lenkit vaihtuivat soutamiseen. Kun jumpat taas kesätauon jälkeen Haagassa alkoivat, Cami oli jälleen paikalla.
”Treenaaminen on ollut yksi iso syy siihen, että voin nyt näin hyvin. Kiitos monipuolisille Friskis-jumpille, joiden mukana olen päässyt pienin askelin eteenpäin. Suuri kiitos myös kaikille läheisilleni ja ystävilleni, jotka ovat minua tukeneet ja kannustaneet.”
”Tänä päivänä olen todella onnellinen siitä, että elän. Nautin pienistä asioista ja pidän ihmeenä sitä, että pääsen liikkumaan ja tekemään asioita. Olen kuin lapsi karkkikaupassa”, Cami naurahtaa.
Teksti ja kuvat: Sari Okko