Friskis&Svettis Helsingin kesäkausi pärähtää käyntiin monen ohjaajan megajumpalla torstaina 1. kesäkuuta kello 18.00 Vallilassa ja jatkuu elokuun loppuun asti.
Kesän liikuntakortilla liikut rajattomasti koko kesän ajan (1.6.–31.8.) myös sisätunneilla. Tervetuloa mukaan!
11 toukokuuta 2023
Tämän kesän uutuutena vihimme Paavalinkirkon ja Vallilan siirtolapuutarhan välisen puistikon viralliseksi puistojumppapaikaksemme. Vallilassa jumpataan läpi kesän aina torstai-iltaisin kuudelta. Kaivopuiston tunnit alkavat 6. kesäkuuta ja jatkuvat koko kesän, mutta aikaisemmasta poiketen vain kerran viikossa, tiistaisin kello 18.00. Puistojumpat ovat maksuttomia ja avoimia kaikelle kansalle. Tervetuloa mukaan!
Puistojumppien lisäksi tarjolla on mukava kattaus monipuolista ryhmäliikuntaa sisätiloissa sekä F&S-sali Hermannissa että Haagan pelastusasemalla. Sisäliikuntatunneille voi osallistua liikuntakorteilla tai kertamaksulla (jäsenet 10 euroa, ei-jäsenet 12 euroa).
Friskiksen juoksuryhmät kokoontuvat yhteislenkeille kesäkuun alusta elokuun loppuun saakka aina maanantai-iltaisin Eläintarhan kentältä ja perjantaiaamuisin Uimastadionin edestä. Tänä kesänä kaikki Friskiksen lenkit ovat avoimia aivan jokaiselle ja maksuttomia lukuun ottamatta patikkaretkiä. Patikoille pääsee mukaan liikuntakortilla, patikkakortilla tai kertamaksulla (jäsenet 10 euroa, ei-jäsenet 12 euroa).
Aikataulussa olevien tuntien lisäksi järjestämme ekstratunteja ja -lenkkejä, joista tiedotetaan tapahtumakalenterissa. Tuntimuutokset ja ekstratunnit kannattaa tarkistaa tuntikalenterista. Tunneille ei tarvitse ilmoittautua etukäteen patikkaretkiä lukuun ottamatta.
Jäseneksi liittyminen sekä liikuntakorttien ostaminen käy helposti verkkokaupassamme, sähköpostitse, puhelimitse tai toimistollamme (F&S-sali Hermanni). Kortteja myydään myös Haagan pelastusasemalla tuntien yhteydessä 24.5., 31.5., 5.6. ja 7.6.
Kesän liikuntakortilla (50 euroa) liikut rajattomasti kaikilla tunneilla 1.6.–31.8. Myynnissä on myös loppuvuoden kortti (kesä+syksy 189 euroa), 30 päivän pätkäkortti (39 euroa) sekä 6 ja 12 kerran sarjakortteja (55/93 euroa). Opiskelijat ja 12–18-vuotiaat liikkuvat puoleen hintaan. Opiskelijoiden kortit toimistoltamme.
Friskis&Svettis on jäsentensä yhdistys. Toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen – kaikki ohjaajat ja muut toimijat antavat panoksensa ilman taloudellista korvausta. Jäsen- ja liikuntamaksuilla katamme muun muassa salivuokrat, ohjaajien koulutuksen sekä laite- ja varustehankinnat. Lisätietoja toiminnastamme Tietoa meistä -osiosta. Jos et vielä ole jäsen, voit tukea toimintaamme maksamalla jäsenmaksun (20 €/vuosi) helposti verkkokaupassamme.
Friskis&Svettis Helsinki – liikunnan iloa hyvässä seurassa